Hotelliyrittäjän keissi: Miten käy, jos et ole somessa?

Eräs hotelliyrittäjä ei ole somessa. Ei ollenkaan. Hän ei ymmärrä, mitä ihmiset siellä puuhaavat, miten some toimii ja miksi hänen kannattaisi siellä olla. Hän ei edes googlaa.

Eräänä päivänä hotelliyrittäjä päätti kuitenkin googlata firmansa nimen.

Kurjia uutisia. Hotellisivustoilla yrittäjän majoitus oli arvioitu 72 kertaa, ja joka ikinen arvosana oli 2, tyydyttävä. Lisäksi neljäs hakutulos oli erityisen negatiivinen kuluttajan blogipostaus lähes viiden vuoden takaa.

Miksi viiden vuoden takainen postaus nousi kärkituloksiin? Siksi, ettei yrittäjä itse tuottanut yhtään sisältöä sosiaaliseen mediaan. Niinpä Googlen mielestä ikivanha postaus on relevanteinta mitä tarjolla on.

Hotelliyrittäjä raivostui. Hän uhkaili juristeilla ja oikeusjutuilla bloggaajaa poistamaan kirjoituksensa. Ikävä kyllä uhkailu ei onnistunut. Suomessa on mielipiteenvapaus.

Mitä hotelliyrittäjän olisi sitten pitänyt tehdä?

Ohjeeni yrittäjälle on yksinkertainen:

1) Muuta huono palvelu paremmaksi. Kaikki 72 arvioijaa ja yksi bloggaaja eivät voi olla väärässä.

2) Tuota omaa sisältöä someen. Siten vanhat kritiikit vaipuvat unholaan – eli Googlen viimeiselle hakutulossivulle.

* * *

Tämä keissi on julkaistu uudessa kirjassani Sano se someksi 1 – ammattilaisen käsikirja sosiaaliseen mediaan. Tsekkaa promovideo Youtubesta.

– Katleena Kortesuo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s