Kohti vahvuuksia

karisman_käsikirja_kelta-mustaYou can. End of story.

Törmäsin somessa eilen tähän sitaattiin. Hei kerrankin jotain, josta olen täysin samaa mieltä! Sanat sopivat erityisen hyvin tähän aikaan, alkusyksyyn, kun kaikki alkaa taas alusta. Nyt aloitan ahkerasti salitreenin. Ensi maanantaista alkaen olen tosi tehokas töissä. Lopetan kesäjäätelöt ja aloitan syyssalaatit.

Sitten alkavat epäilyt. Vaikka kuinka yritän, en pysty tähän. Olen tsempannut kovasti, mutta silti en ole yhtä terävä ja aikaansaava kuin kollegani ja naapurini, kummin kaiman koiran kaverista puhumattakaan.

Stop! Ensimmäinen virhe. Vertaat itseäsi muihin. Samalla unohdat omat lähtökohtasi. Ehkä sittenkin olet päässyt pitkälle, kunhan vain muistat tehdä vertailun oikein. Vertaa itseäsi itseesi. Olet edennyt, etkö vain? You can. End of story.

Kuuntelin aamulla Katleena Kortesuon haastattelua televisiosta. Katleenaa haastateltiin uutuusteoksen Karisman käsikirja teemoista. Kuka on karismaattinen? Voisinko minäkin olla?

Esille nousi monta kertaa termi itsetuntemus. Siitä lähtee kaikki – myös karisma. Hyvän itsetuntemuksen kautta tietää omat motiivinsa ja tavoitteensa, sen mitä haluaa ja missä ei ole parhaimmillaan. ”Heikkouksista yli, kohti vahvuuksia.” Kun opit tuntemaan itsesi, löydät karismasi ja saat paljon muuta. Taivas on rajana: yhteistyömahdollisuuksia, asiakkaita, potentiaalisia työnantajia.

Kuuntele, mitä Katleena kertoo karismasta YLE:n aamu-tv:ssä

Innostavaa alkusyksyä – intiaanikesän keskellä! You can. End of story.

– Piia Similä, asiantuntija, julkaisut / Helsingin seudun kauppakamari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s