Lukutoukat framille

waterstones2Ikea. Se oli ensimmäinen sana, jonka nelivuotiaani pari vuotta sitten ”oppi lukemaan”, perheenjäsenten nimiä lukuun ottamatta. Vai olisiko kyse sittenkin ollut tunnistettavasta logosta ja tavaratalojen yhtenevästä ulkomuodosta? Taisi olla, mutta lukemisen iloa en häneltä halunnut viedä, kehuin vain vuolaasti. Tomerana hän sitten kertoili kaikille puolitutuillekin, että osaa lukea.

Nyt repertuaariin on alkanut jo kertyä muitakin sanoja, ja voidaan puhua varsinaisesta lukemisesta. Mutta jostakin on aloitettava. Meillä Ikeasta.

Tänään on kansainvälinen lukutaitopäivä. Taidon jota pitää helposti niin itsestään selvänä, ettei ymmärräkään. Tänä päivänä lukutaidon merkitystä halutaan nostaa esille. Unescon sivuilta luin esimerkiksi, että joka viides aikuinen maailmassa on lukutaidoton.

Lukutaito kehittyy lukemalla. Nyt luetaan! Erilaisia tekstilajeja, pitkiä ja lyhyitä tekstejä, asia-asiaa ja proosaa, ja pidetään mielessä tärkein: luetaan mitä luetaan kunhan luetaan.

– Piia Similä, asiantuntija, julkaisut / Helsingin seudun kauppakamari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s