Mistä somessa tänään kohistaan?

Sosiaalisen_median_menestysreseptit_3D_200x300_pysty

Kohu-uutisia, repiviä otsikoita, tuhansittain kommentteja, puolustajia ja vastustajia. Kohu sosiaalisessa mediassa nousee monesti pyytämättä ja yllättäen. Hyvin usein pyörremyrskyn keskelle jäänyt kommentoi, ettei olisi voinut ikinä kuvitella, että hänen – omasta mielestään ei niin kummallisesta – päivityksestään nousee tällainen kohu. Muistanet esimerkiksi Teri Niitin ja imetysgaten? Yhtäkkiä vähintään koko Suomella oli mielipide asiasta.

Liian riskialtista. Paras poistaa kaikki sometilit ja jatkaa entiseen malliin sähköpostilla. Tosin koska siinäkin on väärinymmärryksen vaaransa, paras lopettaa kaikki kirjallinen tuotanto ja siirtyä face-to-face-viestintään. Apua, riskejä näköpiirissä. Saatan kuitenkin valita sanani väärin, toinen saattaa tulkita siitepölyallergiasta johtuvan silmien räpäyttelyn ylimielisyydeksi.

Niin, viestintä on vaarallinen laji, tai helppoa se nyt ei ainakaan ole. Mutta väärinymmärrysten vuoksi ei viestimistä kannata lopettaa, ei kasvotusten, ei kirjallisesti, edes somessa. Yhteisten kohtaamisten plussat peittoavat kummittelevat kauhuajatukset mennen tullen.

Sosiaalisen median menestysreseptit on kesäkuun #kuukaudenkirja. Sen luettuasi helpottaa. Kaikkea ei tarvitse kokeilla itse, jotain saa valmiinakin. Nyt soveltamaan.

Järkevä läsnäolo on tolkun termi. Kun teet asioita järkevästi, näet, kannattaako markkinointi ja viestiminen sosiaalisessa mediassa vai ei. Jos löydät somesta kohderyhmäsi, kun olet määritellyt siellä toimimiselle järkevät tavoitteet, löytänyt viestintääsi relevantin näkökulman ja olet aikuisten oikeasti innostunut, alkavat palaset järkevään someläsnäoloon olla kutakuinkin kasassa.

”Tämän kirjan ohjeilla pulla ei jää puolikypsäksi. Kannen avattuasi saat käytännönläheiset, esimerkkien avulla selkeytetyt ohjeet, joilla yrityksesi verkkopresenssi saadaan kiitoradalta nousuun.” Lue, niin et päädy #gaten pyöritykseen, tai jos joudutkin, selviät siitä kyllä voittajana.

Sosiaalisen median menestysreseptit on kuukauden kirjana kesäkuussa. #kuukaudenkirja on nimensä mukaisesti joka kuukausi vaihtuva teos, jota myydään tuon kuukauden ajan reilusti alennettuun hintaan. Alennettu hinta on voimassa verkossa osoitteessa www.kauppakamarikauppa.fi sekä Kalevankadun myymälässämme.

– Piia Similä, tuottaja, Helsingin seudun kauppakamari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s