Ville Kormilainen: Aikaansaava ihminen on vaarallisempi kuin napaansa kaiveleva sohvaperuna

tyo%cc%88_treeni_ja_ela%cc%88ma%cc%88_300px

Olen vihannut urheilua suurin piirtein koko aikuisikäni. Kolme vuotta sitten sain työpaikasta kenkää, ja tällaisissa siirtymäriiteissä ihminen usein tekee erilaisia päätöksiä: voi ruveta esimerkiksi ryyppäämään, katkeroitua ja jäädä pyörimään itsesääliin. Koska olin katkaissut alkoholin kanssa välit jo vuosia aiemmin enkä piitannut katkeruudesta, ajattelin kokeilla urheilua.

Tuo kolmen vuoden takainen hetki muutti elämäni tai ainakin vaikutti sen suuntaan ratkaisevasti. Urheilun lisääminen elämään toi vuorokauteen lisää tunteja, ja se aika, mikä aiemmin meni sohvan pohjalla, kului nyt ainakin osittain treenin parissa.

Se, että treenaa ja tekee ahkerasti töitä, ei tietenkään yksistään riitä huippusuorituksiin. Pitää olla kurinalainen, mennä aikaisin nukkumaan, herätä aikaisin, meditoida, syödä hyvin, rakastaa perhettä, urheilla kuin hullu ja karsia elämästä kaikki turha viihde. Tällaisena Työ, treeni & elämä -kirjani superjohtajat saattavat näyttäytyä ensilukemalta.

On ollut jännittävää törmätä ihmisten reaktioihin ja ajatuksiin kirjani johtajista. Suomalaiseen johtamiskulttuuriin tuntuu istuvan älyttömän huonosti se, että pidetään itsestä huolta, tehdään töitä suunnitelmallisesti eikä istuta television ääressä tuntikausia illassa. Aikaansaava ihminen on vaarallisempi kuin napaansa kaiveleva sohvaperuna: telkkarin katselu kun ei vaadi ylimääräistä suorittamista eikä mukavuusalueelta poistumista.

Ehkä juuri tästä syystä niin monelle meistä helpompi samaistumiskohde on entisaikojen patruuna: tupakka suussa mahaansa taputteleva firman pikkujouluissa humalassa öykkäröivä äijä, meidän pomo. Röökinpolttaminen ja viinanjuominenkaan eivät nimittäin vaadi mukavuusalueelta poistumista.

Kirjoitin kirjan superjohtajista oppiakseni itse jotain. Halusin löytää sen asian, joka saa superjohtajan painamaan töitä hullun lailla, liikkumaan kuin SM-tason kilpajuoksija ja löytämään vielä jostain aikaa 12-tuntisen työpäivän jälkeen perheen kanssa olemiseen.

Löysin vastauksen, joka ei muuten sittenkään löydy niin monen vaarallisena pitämistä ajatuksista. Superpomoa ei pidä kasassa liikunta, riittävät yöunet eikä hyvä ravinto vaan merkityksellinen työ. Merkityksellinen työ tuntui olevan jokaisella kirjani haastatellulla avain menestykseen. Kun töissä on kivaa, riittävästi haasteita ja vastuuta, työpäivän jälkeen on vielä energiaa.

Siksi on virheellistä patistaa työpäivän jälkeen sohvalle lyhistyvä työn sankari lenkille tai kuntosalille. Niin kauan kuin säästöt tai perintö eivät riitä elättämään, töissä käyminen on kuitenkin välttämätöntä lähes kaikille meistä. Ja kiristyvän työelämän vaatimusten keskellä avainasemassa on merkityksellisen työn löytäminen ja sen aktiivinen etsiminen.

Työn lisäksi myös arjesta on pakko rakentaa mukavaa. Jos arki on perseestä, suosittelen sen vaihtamista. Sillä olitpa superjohtaja, sellaiseksi pyrkivä tai sellaista välttelevä, elämän tarkoitus on kuitenkin pikemminkin pyrkiä olemaan tyytyväinen kuin ahdistunut. Ja matkalla tuohon tilaan hengittävä arki ja merkityksellinen työ ovat avaintekijöitä. Mustan vyön tyytyväiset voivat sitten näiden teemojen päälle käydä vielä lenkillä, syödä terveellisesti ja mennä nukkumaan ajoissa.

Teksti: Ville Kormilainen

Ville Kormilaiselta ilmestyi marraskuussa kirja Työ, treeni & elämä – Superpomojen 24 tuntia.

Lue myös juttu www.kauppakamarilehti.fi.

Vastaa