10 + 1 digimarkkinoinnin trendiä vuonna 2019

Moni digimarkkinointiin liittyvä trendi on kurkkinut jo pinnan alta, mutta puhkeaa kukoistukseensa vasta tänä vuonna. Nostan esille muutamia suuntauksia, jotka nyt näyttäytyvät: osa selkeinä, osa vielä verhon takaa. Varaudu siis tulevaan!

1. Some muuttuu, Facebookin käyttö vähenee ja Instagram kasvattaa suosiotaan

Sosiaalinen media on edelleenkin valtavirtaa vuonna 2019, mutta eri somekanavien painoarvo tulee kuitenkin muuttumaan. Facebookin voimakas kasvu on jo taittunut maailmanlaajuisesti. Siitä huolimatta ryhmien merkitys ja ”dark social”, eli yksityisesti jaetut viestit, tulevat painottumaan Facebookissa entistä enemmän.

Facebook kehittää jatkossa alustaansa uutisten jakokanavaksi ja verkkokauppamaiseksi maksuominaisuuksineen. Samalla mainostaminen Facebookissa kallistuu ja tavoittaa somekohujen seurauksena aikaisempaa vähemmän kuluttajia. Kuluttajat kokevat erityisesti, että mainokset katkaisevat heidän someselaamisensa.

Instagramin suosio kasvaa kovaa kyytiä, ja suuntaus oli nähtävissä jo USA:ssa viime syksynä. Instagramissa näkyy usein ulkomaisten brändien mainoksia, ja toivoa sopii, että myös suomalaiset yritykset ottavat tämän mahdollisuuden käyttöönsä. Tarinat nousevat vahvasti esille, ja se mainostajan kannattaa myös hyödyntää.

2. Sisältöpolkujen luominen digiin ja someen

Asiakkaan ostopolun ymmärtäminen ja sisällön luominen sen eri vaiheisiin kasvattaa arvoaan. Vuonna ei enää 2019 tuupata myyntiviestiä megafonilla asiakkaan korvaan, vaan kuunnellaan hienovaraisesti, mitä sisältöä ja missä kanavassa sitä kannattaa asiakkaalle tarjota.

Jos potentiaalinen asiakas käyttää aikaansa Facebookissa ja Instagramissa, silloin koko markkinointibudjettia ei kannatta kaataa pelkkään Googlen hakusanamainontaan.

3. Vaatimus ymmärtää asiakkaan tarpeita kasvaa

Jo Bill Gates totesi, että ”asiakas on kuningas”, ja sen mukaisesti asiakkaalle tarjottava sisältö on kuningatar. Tutki, millä hakusanoilla kuluttajat hakevat vastausta tiedon tarpeisiinsa. Fiilistele ja mieti empaattisesti, mitkä voisivat olla potentiaalisten asiakkaittesi unelmia, mitä he haluavat ja mitä pelkäävät. Ja etenkin, miksi he eivät valitsisi sinua.

Tee potentiaalisimmista asiakkaista asiakaskuvaus. Käytä siihen palvelumuotoilun työvälineitä, joita löydät esimerkiksi täältä. Palvelumuotoilun on tutkittu lisäävän yrityksen arvoa kaksinkertaisesti.

4. Monikanavaisuus laajenee

Somekanavien käytön laajetessa paineet markkinointia kohtaan kasvavat, sillä myyntisuppilosta, missä asiakas pitäisi tavoittaa, tulee entistä avarampi. Ensi alkuun työpainetta helpottavat näppärät jakamistyökalut, kuten Buffer tai Hootsuite, mutta usein aitoon monikanavaisuuden tavoittamiseen tarvitaan markkinoinnin automaatiota. Sitä varten pitää rakentaa asiakkaiden ostopolut ja segmentoinnit kuntoon, koska ilman niitä investointi markkinoinnin automaatioon on turhaa.

5. Myynnin ja markkinoinnin siilot madaltuvat

Myyntisuppilon laajetessa yrityksillä ei ole enää varaa kuljettaa myyntiä ja markkinointia omissa siiloissaan. Aito yhteistyö alkaa asiakaspolkujen analysoimisesta ja asiakkaan ympärille keskittymisestä.

6. Markkinointi pääsee mukaan innovoimaan ja strategiaan

Markkinoinnin merkitys yrityksissä kasvaa pelkästä mainonnasta laajempiin kokonaisuuksiin. Mitä enemmän yritysten välinen ekosysteemi ja liiketoiminta disruptoituvat, sitä paremmin yrityksissä ymmärretään markkinoinnin merkitys muunakin kuin tukitoimintona. Samalla ajatellaan sen olevan strategisesti keskeinen asiakkuuksien vaalija, asiakaskokemuksen ymmärtäjä ja ostopolkujen rakentaja.

7. Nettisivujen myynnillisyyden merkitys kasvaa

Kun somekohut seuraavat toisiaan ja tietojen omistajuus on epävarmaa, yritysten kannattaa ehdottomasti satsata omien nettisivujen myynnillisyyteen. Pelkän somekanavan varaan ei omaa tunnettuuttaan kannata rakentaa, vaan some on kuin ensimmäinen pyydys, josta asiakkaat ohjataan omille kampanjasivuilleen.

Yrityksen nettisivut pitää rakentaa myyntiä varten, ei vain informoimaan palveluista yrityksen näkökulmasta. Asiakastietokantaa kannattaa kerätä itse ja ottaa käyttöön automatisoitua sähköpostimarkkinointia.

8. Maksujärjestelmät kehittyvät asiakasystävällisimmiksi

Maksaminen on usein suomalaisten nettisivujen ja verkkokauppojen murheenkryyni. Keskimäärin 70 prosenttia asiakkaista poistuu verkkokaupasta ostoskorivaiheessa. Jos maksaminen on hankalaa ja siinä tulee vastaan ongelmia tai se vaikuttaa epäluotettavalta, kauppoja ei synny. Yrityksen on hyvä miettiä, miten paljon sen on varaa menettää asiakkaita maksuvaiheessa vai pitäisikö investoida luotettavaan maksujärjestelmään.

9. Hakukoneoptimointia ryhdytään tekemään oikeasti

Kivoja ja nokkelia sanoja on mukavaa kirjoitella nettisivuille, mutta osuuko sanataidekikkailu helposti omaan nilkkaan. Hakeeko potentiaalinen asiakas juuri teidän määrittelemillänne sanoilla sisältöjä vai ei? Viimeistään nyt yritysten kannattaa säätää nettisivunsa hakusanaoptimoinnilla löydettäviksi, jos ne eivät halua päätyä Googlen viimeiselle hakusivulle. Lisää ohjeita halukoneoptimointiin löydät esimerkiksi kirjastani Menesty digimarkkinoinnilla.

10. Videot, videot ja videot

Videot korostuvat valtavasti vuonna 2019. Vuorovaikutus ja interaktiivisuus lisääntyvät. Yritykset ottavat käyttöön erilaisia opastusvideoita, joissa kerrotaan kuluttajille tuotteiden ja palveluiden käytöstä.

Videot otetaan mukaan osaksi ostotunnelia. Videoissa yleistyvät call-to-action-toimintanapit, jotka ohjaavat suoraan verkkokauppaan. Lisäksi 360-asteen videot tuovat läsnäolon kokemusta. Mitä kaikkea muuta uusi vuosi 2019 tuokaan videoiden saralla tullessaan?

+1. Ollaan avoimia uudelle

Tuopa vuosi 2019 tulleessaan mitä tahansa, varmaa on ainoastaan muutos Singularity Universityn mukaan. Tärkeintä on olla avoimena uudelle, onpa se sitten asiakkaan vaaleanpunainen unelma, työntekijän kriittinen havainto tai kilpailijalta hoksattu trendi.

Uutta vuotta käynnisteltäessä nopea neuvo muuttuvaan markkinaan on: tarkkaile avoimesti yhteistyökumppaneita, asiakkaita, kilpailijoita ja luo uusia mahdollisuuksia haastamalla olemassa olevia kuvioita. Allokoi budjettia myös uudelle ja anna sille tilaa kasvaa.

Teksti: Minna Komulainen


Minna Komulainen

Tekniikan tohtori, KTM Minna Komulainen on tutkinut digitalisaation mahdollisuuksia suomalaisissa pk-yrityksissä. Komulainen työskentelee digimarkkinoinnin ja -liiketoiminnan kehittämisen parissa mediamaailmassa ja mainostoimiston markkinointipäällikkönä. Hänellä on myös pitkä kokemus työskentelystä toiminnanjohtajana ja innovaatioiden kaupallistamiskonsulttina yritysneuvontajärjestössä. Komulaisen Menesty digimarkkinoinnilla -teos julkaistiin marraskuussa 2018.

Sosiaalisen digityöyhteisön voima!

hurmerinta

Sosiaalisessa digityöyhteisössä kiinnitetään huomiota moderneihin sosiaalisiin digiviestintävälineisiin, joilla parannetaan tiedonkulkua ja mahdollistetaan yhteisöllinen organisaation jatkuva kehitystyö.

Organisaation sisäiseen viestintään ja keskusteluun eivät enää riitä sähköposti, perinteiset ilmoitustaulut tai yksisuuntaiset intrat, koska nämä eivät palvele ihmisten tarpeita. Koska teknologia mahdollistaa uudenlaisen toiminnan ja uudet viestintävälineet, on luontevaa, että organisaatiot ottavat nämä käyttöön. Tietoa on jokaisessa organisaatiossa runsaasti. Tieto pitää voida löytää, hyödyntää ja jakaa nopeasti ja helposti.

Esimerkiksi Yammerissa voi pyytää neuvoa, etsiä vastauksia kysymykseen tai jakaa omaa tietämystään. Keskustelu jää talteen, ja saman asian kanssa pähkäilevä löytää tiedon helposti ja nopeasti.

Hyvän sosiaalisen digiviestintätyökalun avulla työntekijät tavoittavat toisensa yksilöinä tai ryhmänä aivan eri tavalla kuin sähköpostin kautta. Sosiaalisen digiviestintävälineen avulla voidaan jakaa myös videoita. Näin esimerkiksi kokoukset hoituvat entistä sujuvammin, vaikka ihmiset olisivat kaukana toisistaan, toisessa kaupungissa tai toisessa maassa.

Sosiaalinen digityöyhteisö voi syntyä vain, jos organisaatiolla on sosiaalinen ja moderni johtaja, joka mahdollistaa omalla hyvällä esimerkillään työkulttuurin, jossa työntekijät voivat olla innostuneita, rohkeita, tehokkaita ja innovatiivisia. Hyvään sosiaaliseen työyhteisöön kuuluu luottamus ja sen näyttäminen.

Ideointiin ja kehitysprojekteihin kannattaa ottaa mukaan kaikki tai vähintään organisaation positiivisimmat, innostuneimmat ja rohkeimmat henkilöt. Rohkeat työntekijät saavat toiminnan alkuun ja muut työntekijät innostumaan uusista toimintatavoista ja moderneista digiviestintävälineistä. Näin syntyy hiljalleen sosiaalinen digityöyhteisö, joka kehittyy ja voimistuu, kun yhä useampi työntekijä ryhtyy hyödyntämään uusia digiviestintätyökaluja ja ottaa osaa myös työyhteisön ja organisaation kehitykseen.

Yammer on yksi työkaluista, joka mainitaan, kun sisäisen viestinnän sosiaaliset viestintävälineet otetaan puheeksi. Se muuttaa ylhäältä alas -viestinnän kaikki kaikille -viestinnäksi. Hidas viestintä muuttuu Yammerin avulla nopeaksi ja tehokkaaksi.

Nykyajan intranet on enemmän kuin viestinnällinen portaali: se on palvelukokonaisuus, joka kytkee eri työkalut yhteen ja auttaa työntekijöitä tekemään työnsä paremmin”, Sanna Keränen VR Group:lta totesi osuvasti haastattelussani syyskuussa 2016.

Yammer on tuonut avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä viestinnän verkostoon lisää viestijöitä – viestinnästä ei vastaa enää vain viestintätiimi tai johtoryhmä.
Jokainen talokeskuslainen keskustelee, kysyy, vastaa ja huomioi kollegaa kehumalla
”, kertoi Katariina Mäkelä Talokeskukselta haastattelussani viime kuussa.

Digiteknologia on muuttanut ihmisten tapoja toimia. Nuoremmalle sukupolvelle, ja monelle vanhemmallekin, mobiili ja sosiaaliset viestintäkanavat ovat osa arkipäivää. Siksi näiden tulee myös olla osa työpäivää!

Parhaat talentit, eli työntekijät, menevät sinne missä he voivat kehittyä, innovoida ja menestyä.

Tarjoaako sinun organisaatiosi mahdollisuuden menestyä?

Teksti: Johanna Hurmerinta

Hurmerinta on kirjoittanut On aika muuttua -kirjan, joka on Kauppakamarin Kuukauden kirja. Tilaa kirja tästä ja lue lisää!